13.07.2006 Operaatio Ooperin Tamppaus Fc Elefantsu - Fc Club 6-0 (2-0) Tappio niskassaan fantsulaiset lähtivät illan otteluun ainoastaan voitto mielessä. Fc Club ei ollut vakuuttanut aiemmissa sarjapeleissä muita joukkueita vastaan, joten selvästi ennakkosuosikkina me fantit lähdimme taistohon. Ja perkele, mitään taistoa ollut koko pelissä. Osa klubilaisista oli jänistänyt, eikä edes saapunut taisteluareenalle. Mielessä soi vain Tiktakin "Mä näen tyhjän taistelukentän..." -biisi. Lieneekö sitten klubilaiset saanut jostain tietoa meidän kovasta kunto-koulutuksesta Afrikan savanneilla? Eli Fc Club pelasi koko ottelun 1+6 ilman vaihtopelaajia, kun me norsut jyräsimme 1+7 ja lisäksi kolme vaihtopelaajaa. Joten ottelu oli jo ennen alkuvihellystä pelattu. Ottelu alkoikin heti Niinisalon tykistön laukauksin, kun Eero "eke" Kääntee aloitti maalijuhlat, veivailemalla koko clubi puolustuksen sinne kuuluisalle Pitkäjärvenkioskille ja tarkalla "silmät kiinni" -laukauksella ohi maalivahdin. Seuraavaksi olikin Kourujärvenpoikien Matti "Masa" Laapaksen ja Mikko "" Salmisen uskomaton 2-0 maali. Matti syöttää ja Mikko laukoo. Maalijuhlat jatkuvat vielä ennen erävihellystä kahdesti kun Eero "e" Kääntee ja Mikko "hattrick" Salminen humauttivat vielä ottelun toiset maalinsa. Salmisen maalin erikoisuus oli, että pallo osui kovan laukauksen seurauksena klubi pakkia kylkeen, josta pallo muutti suuntaan ja liisi ohi maalivahdin. Klubilaiset hyökkäilivät sattunaisesti ja erittäin vaarallisesti, puolustus oli välillä todella pahasti myöhässä tilanteista, mutta onneksi fanttien Aki "liimanäppi" Nurmi hoiti tonttinsa tarkasti, eikä klubilaiset päässyt yllättämään. Toisella puoliajalla tilanne muuttuikin nopeasti 5-0:aan, kun klubilaisten puolustuksen epäonneksi pallo pomppasi käteen, ja seurauksena pilikku. Pitkän tikun vetämisen jälkeen arpaonni osui Matti "saapas" Laapakselle. Paineet kasvoivat kun yleisö taputti raivokkaasti. Tuomari antoi luvan ja Laapas pinkaisi vauhtiin ja tykitti keskelle maalia. Maalivahti sai osan ruhostaan eteen, mutta pallo lieri maaliin. Myös fantsulaisten puolustuksessa pallo kävi kädessä, mutta erotuomari ei tätä huomioinut. 5-0 maalin jälkeen mielessä kävi jo kauden avausottelun (7-0) lukemat mielessä, saisimmeko rikottua 7 maalin rajan jälleen kerran? Tavoite sai lisäpotkua kun Mikko "hattutemppu" Salminen teki jokaisen puulaakipelaajan unelman eli maalin. Vieläpä kolmannen sellaisen. Näin ollen Salminen siirtyi sekä maali- että pistepörssin kärkeen. Loppuerässä ei maaleja tehty ja klubilaisetkin hyytyivät loppusekunnilla. Peli oli siis jo enne peliä pelattu eikä pelissä tullut edes kovin kuumakaan. Pelin hyvät puolet olivat ehdottomasti hyökkääjien onnistuminen, maalivahdin onnistuminen. Miinusta tulee pakeille. Vastustaja pelasi niin hyvin kuin mahdollista kuudella pelaajalla. Pisteet: Mikko Salminen 3+0 Matti Laapas 1+2 Eero Kääntee 2+0 Pasi Laaksonen 0+1 Muut sankarit: Teijo Rantanen Jonne Rantanen Miki Kordelin Joni Sippola Johannes Virtanen Aki Nurmi